Teksti: Peter Tammenheimo
Panimo Himo on yhteistyössä oluttoimittaja Peter Tammenheimon kanssa suunnannut
iloiset silmänsä Yhdysvaltain länsirannikolle. HIMO HOMO Go West Session IPA 5,4 %
on sateenkaaren värinen kunnianosoitus globaalille homojen vapautusliikkeelle ja
Pride-filosofialle, jotka saivat alkunsa 1970-luvun alun Los Angelesista ja San
Franciscosta.
Maailman homoin olut HIMO HOMO Go West syntyi tarpeesta tehdä pride-filosofiaa
kunnioittava olut. HIMO HOMO katsoo rohkeasti taaksepäin, sillä ne samat ongelmat, joita
homoseksuaalit kohtasivat Pride-liikkeen syntyaikoihin 1970-luvun alkupuolella, eivät ole
kadonneet minnekään.
Nykyisessä sisäänpäin kääntyneessä asenneilmapiirissä homot kohtaavat kasvavassa määrin
halveksuntaa, jopa vihaa, eikä tarvitse mennä edes kaupunkikeskusten ulkopuolelle.
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla kommandopipoiset miehet hyökkäsivät uhkaavasti ravintola
Mixein asiakkaita kohtaan. Tamperelainen Mixei on Suomen vanhin edelleen toiminnassa
oleva seksuaalivähemmistöille suunnattu ravintola.
Seksuaalivähemmistöt koetaan uhkana kaikelle sille, mistä vanhoilliset valtarakenteet pyrkivät
pitämään kaikin voimin kiinni. Seksuaaliseen tasavertaisuuteen on vielä matkaa, vaikka viime
vuosina seksuaalivähemmistöjen emansipaatio on käynnistänyt valtavan muutosten vyöryn,
mistä seuraa odotuksia ja vaatimuksia myös cis-heteroiden elinympäristöön.
Oluttoimittaja ja panimo yhteistyöhön
Ajatus vuoden 2023 Pride-oluesta syntyi viime heinäkuussa Helsinki Haze Wave -festivaalilla,
kun oluttoimittaja Peter Tammenheimon ja Panimo Himon myynti- ja markkinointipäällikkö
Teemu Lahtisen ajatukset ja visiot kohtasivat. Kohtaamisesta syntyi yhteinen intohimo;
haluttiin tehdä tyylinsä huippua edustava ja ylpeästi sateenkaaren värejä tunnustava olut, jolla
on asenne ja arvot kohdillaan.
Sekä Peter Tammenheimo että Panimo Himo tunnetaan nöyristelemättöminä oman tiensä
kulkijoina, joiden rohkea ja kuvia kumartamaton asenne herättää tunteita ja intohimoja. Näille
molemmille on paljon luontevampaa raivata oma polkunsa kuin kompastella muiden
jalanjäljissä. Ja kun oluesta puhutaan, molemmille vain paras on kyllin hyvää.
”Emme halunneet (miltei) heteroista koostuvana panimona tehdä taas yhtä Pride-olutta, joka
olisi ihmisten mielissä vain yksi pinkkipesty oheistuote lisää ja joka unohtuu sillä samalla
sekunnilla, kun viralliset Pride-juhlallisuudet loppuvat”, Teemu Lahtinen sanoo.
”Peter Tammenheimosta saimme mainion yhteistyökumppanin, sillä hän tuntee kotimaiset ja
kansainväliset olutvirtaukset kuin omat taskunsa. Tammenheimon rohkeus ja asiantuntemus
ovat niin ikään tehneet meihin vaikutuksen, että toki haittaa ole siitäkään, että mies tuntee
omakohtaisesti myös kaikki ne haasteet, joita kuuluminen seksuaalivähemmistöön voi
aiheuttaa hyvin maskuliiniseksi mielletyllä panimoalalla”, Lahtinen jatkaa.
Panimo Himolle tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat intohimo. Kaikilla pitää olla oikeus olla oma
itsensä.
”HIMO HOMO -oluella emme muuta maailmaa, mutta olutmaailman keskiöstä yhdessä
huudettu sanoma kuuluu varmasti myös heidän korviinsa, joiden takia kaikki alalla olevat eivät
uskalla – tai pahimmillaan eivät saa – toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Meidän on lopetettava syrjinnän hiljainen hyväksyntä ja avattava suumme. Himo ei suvaitse suvaitsemattomuutta”, Teemu Lahtinen linjaa.
Peter Tammenheimo kiittelee yhteistyön sujuvuutta.
”Panimo Himon olutmestari Kalle Hirvikoski on yksi mielenkiintoisimmista oluentekijöistä
Suomessa. Yhteistyö niin hänen kuin muidenkin himolaisten kanssa on sujunut kuin tanssi,
enkä malta odottaa ensimmäistä suullista HIMO HOMOA.”
Vapautusliikkeestä vallankumoukseen
Pride-liikkeen alkupisteenä pidetään Stonewallin mellakoita, väkivaltaiseksi yltyneitä
mielenosoituksia 28. kesäkuuta 1969 Stonewall Inn -ravintolan luona New Yorkissa. Se oli
ensimmäinen kerta, kun homot ja lesbot nousivat taisteluun homoseksuaaleja vainoavaa
järjestelmää kohtaan.
Tasan kahden vuoden kuluttua mellakoista pidettiin ensimmäiset Gay Pride -marssit New
Yorkissa ja Los Angelesissa. Pohjoismaiden ensimmäinen Pride-kulkue järjestettiin
Tukholmassa 1971.
Vaikka Stonewallin kansannousua New Yorkissa pidetään homojen vapautusliikkeen
syntyhetkenä, Los Angelesista ja etenkin vapaamielisestä San Franciscosta muodostui
homoille turvasatama, josta käsin vapautusliikkeestä kasvoi filosofia, jonka tunnemme tänä
päivänä ytimekkäästi nimellä Gay Pride.
Siksi HIMO HOMO on tyyliltään ”perinteinen” Session West Coast IPA. Se kumartaa 1990-
luvun lopulla syntyneelle jenkki-ipalle, joka aloitti globaaliksi ilmiöksi kasvaneen
olutvallankumouksen ja josta muodostui lähes synonyymi pienpanimo-oluelle.
Tehty nautittavaksi
HIMO HOMO lupaa tuoda kaikkien huulille sellaisia herkkiä ja laadullisia nyansseja, joita
aiemmin on pidetty heikkoina, feminiinisinä tai hinttimäisinä. Tunteet, henki, ilmapiiri ja
välittäminen ovat asioita, joihin perinteisessä panimoteollisuudessa ei ole juurikaan panostettu.
HIMO HOMO on täynnä tunnetta, makua ja ylpeää identiteettiä. Se on kermaisen pehmeä ja
runsaan hedelmäinen, Citralla, Cascadella ja Idaho 7:llä humaloitu Session West Coast IPA,
joka on helppo nauttia ja niellä. Tiukkaakin tiukempi katkerohumalointi pitää huolen siitä, että
suu jää haukkomaan lisää. Ja lisää. Tartu HOMOON ja tunne hurmaava maku suussasi. Niele
ja nauti!
HIMO HOMON julkistus- ja mediatilaisuus järjestetään torstaina 15.6.2023 klo 18:00
ravintola Barley & Baitissa (Välimerenkatu 20, 00220 Helsinki). Oluen tekijöistä paikalla ovat
Peter Tammenheimo ja Teemu Lahtinen. Tervetuloa!
Lisätiedot:
Peter Tammenheimo, puh. 050 55 222 55
Teemu Lahtinen, puh. 040 756 6029