Minulta kysyttiin otsikon tyylinen kysymys viime viikolla liittyen Huomenta Suomen olutosioon, joka löytyy tuosta alempaa linkkinä. Ei, minä en ollut vieraana, vaan varatoimitusjohtaja Jussi Honkonen Salama Brewingilta. Honkonen ei halunnut tehdä osiosta ”Salama-mainosta”, vaan nostaa esiin kotimaista pienpanimokenttää muutaman esimerkin kautta. Näitä esimerkkejä olivat Salaman lisäksi CoolHead, Factory, Tuju sekä Himo.
ISO kiitos siitä.
KATSO: https://www.mtv.fi/lyhyet/e23543ab339965e429a9
Honkonen toivoi myös allekirjoittaneelta ns. kättä pidempää haastattelun tueksi, ettei hänen ”tarvitse pelkästään omia sammakoita lipsautella suusta”.
Innostuin pitkästä aikaa olutkirjoittamisesta, joten päätin julkaista trendiarvailuni myös blogimuodossa.
Pitäisikö näillä sivuilla muuten olla enemmän tekstiä? Ja jos kyllä, niin mistä aiheista?
Vai ajoiko aika oluttekstien ohi jo vuosia sitten?
UUTEEN NOUSUUN VAI SAMOILLA SILMILLÄ?
NEIPA ei poistu keskuudestamme. Päinvastoin, yhä useampi peruskuluttaja löytää edelleen NEIPA:n hekumallisuuden makropanimoiden versioiden kautta. Näin ollen moni pienpanimo on jopa pakotettu valmistamaan ko. oluttyylin eri variaatioita. Varsinkin jos tyylin taitavat.
Uudet humalat, uudet grafiikat, uusi nimi… Asiakkaan silmissä se on aina uutta ja ihmeellistä, vaikka itse oluen pohja pysyisi muuttumattomana. Usein se pysyykin.
Himo on löytänyt oman äänensä tehdä NEIPA:a. Tai ainakin ”talon makunsa”. Juotavuus edellä on Himon lähtökohta oluen valmistamisessa ja varsinkin vahvempien ipojen (tai siis normaalivahvuisten ipojen, 7 % ->) kohdalla se on näkynyt myynneissä. Asiakkaat ostavat useamman NEIPA-purkin kerralla.
Olut tykkää, kun sitä juodaan. Ja panimo tykkää, kun sitä ostetaan. Se on kiertokulku, mihin kaupallinen panimo pyrkii.
Netin arvosteluäpeissä nämä ”hedelmämehut” ovat aina kärkipäässä tummien ja vahvojen kavereina. Himon kohdalla NE-mehustelut ovat Untappd-syömähampaita. Keskitason arvioita toki maailmanlaajuisesti, mutta meille korkeita. Tai meillä korkeita, tuntien suomalaisten vähättelevän arvosteluasteikon suomalaisille oluille.
Se on toisen postauksen tarina.
Aromihumalan hedelmäisyys on suurelle osalle miellyttävämpi makumaailma kuin ”old school IPA:n” katkero. Vaikka toki nämä west coast IPA:t ovatkin tehneet pientä paluuta. Mutta vain olutihmisten laseihin, joita katkeron puraisu ei pelota takaisin laadukkaasti mauttoman bulkkibissen pariin.
Lagerin tuhannennesta tulemisesta on puhuttu jo useamman vuoden, koska se on Jenkeissä – mistä trendit valuvat myös härmään – ollut nousussa. Mutta ei se Suomessa ole lopulta ollut mikään isokaan pamaus. Enemmänkin kyseessä on ”välivesi-ilmiö”, eli ihmiset haluavat nykyään useammin helpon paletin puhdistajan vahvempia juomien väliin.
Se on myös rahakysymys, sillä vaalea lager on lähtökohtaisesti edullisin olut hanassa. Oli se sitten maailmanluokan saksalainen helles, tšekkiläinen pils tai kotimainen bulkki.
Näin ollen session hinta ei nouse liikaa.
SKAALA ON MIELET… TÖMÄN PIENI
Missä on pienpanimoiden innovatiivisuus, josta niin hanakasti puhuttiin ja kirjoitettiin alan huippuvuosina? Tällä hetkellä katse ei ole trendien luomisessa, vaan elossa pysymisessä. Oluttyylien laaja kirjo on, ainakin tällä hetkellä, muisto vain, sillä moni tekee nyt sitä, minkä tietää käyvän kaupaksi.
Niin myös Himo. IPA ja lager myy. Niissäkin NEIPA ja esimerkiksi pils vahvasti edustettuina.
Toki haluaisimme vääntää saisonia, koska se meillä osataan. Tai tummaa lageria, jotka ovat olleet katalogistamme niitä kovimpia juttuja itselle. Tai Bierkkalan Esan inspiroimana brittityylejä. Tai tai tai.
Ikävä totuus on kuitenkin se, että ”erikoiset” tai ”vanhat” tyylit eivät meillä juuri liiku. Ainakaan isommissa määrissä. Yksi kaksi laatikkoa saa paikoin luukutettua jotain villapaitakaljaa IPA:n ja lagerin välissä. Paino sanalla paikoin.
Tai alennuksella. Tätä kirjoittaessa olemme esimerkiksi joutuneet myymään 1/3 erää Kerran kaudessa -saisonia suht reilulla alella, koska se jämähti varastoon. Jatkuvat alennukset eivät ole järkevää bisnestä. Sitä tämä(kin) ala lopulta on: bisnestä, eli rahan tekemistä.
Enkä halua tekstin kuulostavan itkemiseltä, vaan faktalta. Syyltä, miksi me emme voi enää panna olutkirjoa yhtä laajasti kuin joskus aiemmin.
Samat lainalaisuudet ovat iskeneet mustat kouransa myös edustamani Bierkkalan/KCM Pirkkalan olutvalikoimaan siinä mielessä, että ihan mitä tahansa ei voi enää hyllyyn tilata. Eikä pitää sitä vanhojen hyvien aikojen 1500 nimikkeen sortimenttia yllä.
Asiakkaiden ostoskorit eivät yksinkertaisesti ole niin isoja kuin aiemmin. Sen yhden ISON ulkomaalaisen sijaan ostetaan yhä useammin muutama kotimainen, jo hyväksi havaittu tuote. Ehkä tyyristä ja itselle tuntematonta olutta pidetään riskisijoituksena.
Hyvä olut on kuitenkin lopulta sijoitus vapaa-aikaan. Se on luksustuote, jonka ei haluta tuottavan pettymystä.
Tämä kaikki on siis vain Himon sekä Bierkkalan vinkkeli asiaan, ei yleinen totuus koko Suomen tilanteesta. Kahden tahon kaksi penniä.
(Ja aavistuksen karrikoitu vinkkeli, jotta pointtini kävisi selväksi.)
Perinteiset panimot luottavat perinteisiin tyyleihin. Mehustamot taas nykyaikaan. Mutta siinä välissä on mielestäni tällä haavaa liian iso reikä.
Onneksi meillä on mm. Salaman ja Tujun kaltaisia hypetettyjä maailmanvalloittajia, jotka vievät kotimaisen oluen ilosanomaa maan rajojen ulkopuolelle. He kun tekevät oluita laajalla skaalalla ja muistuttavat tasaisin väliajoin myös ”hype-junan matkustajia” perinteistä: mildista, grisettesta, bitterista… Olut on paljon monipuolisempi ja monisyisempi juoma kuin moni nykykuluttaja edes tajuaa.
Ja tähän hengenvetoon on sanottava, että kyllä IPA-buumi on myös laajentanut olutkulttuuria siinä mielessä, että erilaisten IPA-varienttien kautta ihmiset ovat uskaltautuneet sukeltaa syvemmälle kulttuuriin.
LASKUT MAKSAA LASKUT
Happamat ovat laskussa. Varsinkin ne makeilevat ulkomaan puurot. Villihiivat ovat liian kalliita nykykuluttajalle. Belgia on kadonnut kartalta miltei tyystin.
Toivottavasti entiset Maistila-hahmot tuovat Varikko Panimonsa myötä belgit takaisin laseihin.
Saksalaiset suodattamattomat vehnäoluet on korvattu Blanceilla. Tai tummat tšekit hard seltzereillä. Tai lonkeroilla. Tai holittomilla vaihtoehdoilla. Tai jopa markettiviineillä. Oluella on yhä useampi kilpailija kauppojen hyllyissä ja kuppiloiden hanoissa.
Jopa isolla mölyllä Suomeen tuotavat ulkomaalaiset Untappd-hitit liikkuvat hieman tahmeasti. Se on se hinta, edelleen. Pirkanmaan kokoisella alueellakaan ei meinaa enää piisata asiakkaita kokonaiselle laatikolliselle pitkälle toistakymmentä euroa maksavaa hypemehua. Kun jo se hyvin simppeli pohjoisamerikkalainen vaalea lager voi kustantaa yli kymmenen euroa. Ja vaikka kuinka Untappd- ja/tai tähtilasit silmillä niitä joisi, niin ollaanpa rehellisiä: vähintään yhtä hyvän eurooppalaisen saat huomattavasti halvemmalla viereisestä hyllystä.
Siksi ennustakin vuoden 2026 oluttrendin olevan NO TREND.