Sain joku päivä sitten kommentin Instagram-päivitykseeni, jossa toivottiin pienpanimovillityksen hiipumista sekä haukuttiin IPA:t.
”Eiköhän tuo pienpanimovillitys ala kohta olla ohi. IPA:t on vähänku tulinen ruoka, maistuu vatsahapoille, mut silti on kerrottava kaikille miten hyvää se on.”
Aiheesta on myös Youtubessa lyhäri, tuosta.
Jäin miettimään asiaa. Että miten iso osa ihmisistä kokee pienpanimoalan edelleen ”villityksenä”. Sen hiipumisesta on kuitenkin mylvitty jo vuosikausia. Ehkäpä useampi kuin osaan kuvitella, vaikka craft beerin näkyvyys onkin sammahtanut esimerkiksi valtavirtamedian silmissä.
Näin olutkuplan sisältä pitää kuitenkin sanoa, että se puhkesi jo pari vuotta sitten. Ei pienpanimo-olut ole ollut muodikasta pitkään aikaan. Olut myy hitaammin. Panimoita sekä baareja kaatuu. Tekijöitä katoaa alalta. Hard seltzerit, lonkerot, RTD:t sun muut vievät hyllytilaa. Taloustilanne ja selvinpäin on kivaa -kulttuuri iskevät alaan terävästi.
Helsingin Uutiset kertoi eilen, että Keskon mukaan synkkä kausi olisi kuitenkin löytämässä valoa: ”Kotimaisten pienpanimo-oluiden myynti kääntyi takaisin nousuun”.
Pienpanimo-olut on nykyään luksustuote, mihin kaikilla halukkailla ei ole enää varaa. Ikävä kyllä. Onneksi monella vielä on ja esimerkiksi 28 euron tölkit liikkuvat yhä.
Eikä craft beer ole mihinkään häviämässä Suomesta. Meillä on ollut pienpanimoja vuodesta 1988. Ja toki olutta, mm. sahtia, on härmässä pantu tuhansia vuosia. Pienpanimot ovat osa olutkulttuuria siinä missä jättiläisetkin. Molemmat yhtä oleellisia elementtejä.
Vähän sama kuin puhuttaisiin viinikuplan puhkeamisesta, ja yhtäkkiä ei enää saisikaan uusiselaantilaista Sauvingnon Blanc -pulloa mistään, vaan tarjolla olisi pelkkää Huttus-harkkoa.
Craft beer -kupla on ehkä puhjennut, mutta sen maltainen sisältö on kuplinut tasaisesti koko juomakulttuurin kentälle. Osana jotain isompaa, jotain vahvempaa.
Onko IPA:a enää?
Entäpä tuo kommentin IPA-osio? Kaikki toki tykätköön, mistä tykkäävät. Itse pidän IPA:sta, joitain jopa rakastan, sekä tulisesta ruoasta. Ihan ilman mitään performansseja.
Mistä muuten johtuu IPA-vihaajien ”pienpanimot = IPA” -yleistys? Onko IPA vaan lyhenteenä helppo muistaa ja vielä helpompi luikauttaa suusta tai näppäimistöltä aina kun puhutaan craft beerista? Tequila barrel aged pale sour stout with kuha and mandarin ei vaan HITTAA samalla tavalla.
Myös se on mielenkiintoista, että IPA on aina pelkkä IPA. Onko pelkkää IPA:a enää edes olemassa?
Meillä kun on kaikkea microsta quadrupeliin. Kaikkea mustasta valkoiseen. Kaikkea happamasta makeaan. Kaikkea west coastilta aina New Englandiin saakka?
Taidan olla liian syvällä tässä olutpelissä, kun tajuan edes miettiä moista, sillä varmastikaan se perusturakainen ei tiedä black IPA:n ihanasta paahteisuudesta tai ultramodernin New Englandin hedelmämehumaisuudesta. Onko kansan syville riveille IPA edelleen ”pelkkä IPA”? Se on toki ihan ok.
Useasti vastaavissa paalutuksissa puhutaan pienpanimoista, ja siitä IPA:sta, aivan uunituoreena juttuna, ja samaan hengenvetoon kehutaan bulkkilagereita maasta taivaisiin. Siinä mielessä hauskaa, koska todella moni nytkin pinnalla oleva oluttyyli on vanhempaa perua kuin vaalea lager. Myös IPA.
Lopulta näen kuitenkin pelkästään hyvänä asiana, että pienpanimokulttuurilla on äänekkäitä ystäviä ja vielä äänekkäämpiä vihaajia. Silloin ala voi hyvin. Ja paino sanalla kulttuurilla, nimittäin yhtään henkilöön menevää kusipäätä ei kukaan kaipaa.
Juo mitä haluat. Tai ole juomatta. Se on lopulta ainoa seikka, mitä tästä alasta pitää tietää. Ja tietysti se, että meneekö juotava olut alas kurkusta vai viemäristä.